Kaksi päivää vaille kahta viikkoa ollaan nutrilla menty. Sunnuntaina tuli pikku repsahdus mutta kalorit jäi alle 800.
Nyt on ensimmäinen puutuminen tähän hommaan iskenyt. Pussit ei houkuttele, vaikka paino putoaa niin olemassa oleva suuri ylipaino masentaa. Tuntuu että vasta nyt tajuan oman painoni ja sen kuinka paljon sitä on. Tuntuu ettei kenelläkään näin suurta urakkaa edessä kuin minulla :(
Eka täys viikko nutriletilla takana.
Olo aikas hyvä. Välillä meinaa heikottaa mutta jaksaa jaksaa... Hengitys haisee pahalle eli ketoosissa ollaan. Paino tippunut n.5 kiloa.
Pussitelu aloitettu 6 päivää sitten.
Pahimmat päivät siis takana. Nyt ei ole enää nälkää, mielitekoja kylläkin. Olo on suhteellisen hyvä. Paitsi että masennus vaivaa. Olen pettynyt itseeni siinä mielessä että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Ylipainoa monta monta kymmentä kiloa. Itkettää.
Nyt olen kuitenkin taas kerran saanut hyvän aloituksen tälle hommalle. Edessä oleva matka tuntuu vain niin pitkältä :(
Tsemppiä tarvitaan.